25. joulukuuta 2012

Joulu on taas, joulu on taas...

Joulu sitten tuli niin ku joka vuosi.

Rafe ei oikein ymmärtänyt, mutta ei se mitään.
Poitsulle ei nuo jouluruoat maistu, no hyvä että ees kinkkua ja leipää syö että syö jotain.

Syötiin koko perheen voimin joulu ruokaa tuossa klo 13 maissa ja ni Rafe söi vain kinkkua ja rosollia, no kuhan jotain syö oon tyytyväinen..kaikki on "ei tykkää" unohdin ottaa kuvan jouluruuasta, mut ei kai se haittaa.

Meidän piti Rafen kanssa mennä joulusaunaan, no nukuimme onnemme ohi, nukahdimme Rafen kanssa joskus puoli kahden maissa ja herättiin puol viisi ja viideltä tuli jo mummi&pappa sekä tädin M ja  L, eno ei tullut, mutta lahja oli kyllä.
Sitten tämä äiti paisteli joulutorttuja ja laittoi kahvipöytää valmiiksi, kun kuuden maissa tuli mummeli&paappa sekä kulkuri-koira ja täti J.

Kahvien jälkeen jaoimme lahjat, Rafe kun sai ekan lahjan niin ei suostunut hakemaan muita ennen kuin se edellinen on avattu, niin totesimme että taitaa lahjojen jako venyä aamuun...
Mukana tosiaan oli myös lahjojen avaaja koira Kulkuri tai kuukuu niin kuin Rafe sanoo...kyllä piti pitää huoli ettei lahjat ollu rvittynä muualla xD no ei se koiruli muuta kuin vain paperit nätisti repiny =)

Joulupukkia ei tullut, kun oltiin hitaita sen suhteen, jos ens vuodeksi joulupukin saisi.

nyt muutama kuvatus vielä jouluaattoillasta.














oikein ihanaa joulun aikaa kaikille!!!

Jouluhalauksin, Bluerose & Rafe

18. joulukuuta 2012

Joulu ovelle kolkuttaa

Tulipa tässä juuri tajuttua, enää vajaa viikko jouluun..eikä apua... :D
no ei sen puoleen, mun piti tehdä joululaatikot vasta tulevana viikonloppuna, mutta eilen tein maksalaatikot..nyt uunissa lanttulaatikot ja sen perään laitan porkkanalaatikot, eli laatikot olis sit tehty. Perunalaatikkoahan en tee kun en osaa...meinasin punajuurilaatikon vielä väsäillä, jos jaksan.
Viikonloppuna voisi sitten tehdä joulutorttuja ja poitsu saisi tehdä joulupipaita..

Sunnuntaina siivosimme koko perheen voimin, Rafehan sitä imuria meni piiloon keittiön apupöydän alle, mutta kun sai koskea imuriin vähän pelko häipyi..
Siivouksen jälkeen hain meidän muovikuusen varastosta ja Rafe sai koristella kuusen, hän oli oikein innoissaan kuusesta. Laittoi palloja innoissaan ja muita koristeita. Kun pallot loppu oisi tahtonut lisää, sanoin että ne loppu nyt ja sitten hän keräsi laatikkoon kaikki "laatikot" mitä palloista ja koristeista oli tullut.
Ihana kuusesta tulikin. Isihän laittoi sitten tähden paikoilleen.
Jouluverhoja emme tänä vuonna laita lainkaan olkkariin, nuo verhot saavat kelvata.

Meillä olisi suunnitteillä jos jouluaattona tulisi minun ja mieheni vanhemmat eli Rafen isovanhemmat joulutorttukahville. Samoin ajatuksena olisi että minun siskonikin tulisi sekä joululahja jakoon, yritämme saada myös Joulupukin.

Ajatuksena siis että Joulupukki tulis ja jakais lahjat ja sitten juotais kahvit ja syötäis joulutorttuja, voisin toki sen minun kuuluisan "Joulutiikerin"kin leipaista. Tuliskohan Veljenikin paikalle..hmm...

Mutta juuh, ei kai tässä nyt muuta ollutkaan.
Itselläni jännitystä pintaan nousee kun olisi kaksi kuoron konserttia tulossa.
Rafella muuten alkoi parin viikon joululoma.




Sain työnantajaltani tämän ihanan kukan lahjaksi, todella kaunis ja ainoa mitä on että kaipaa paljon vettä, ei kuulema voi kastella liikaa.
Työnantajan mies pesetti mein auton ja tankkasikin sen viime viikolla, joululahjaksi, mitähän vielä.





Oikein ihanaa joulun aikaa kaikille!!
Halauksin, Bluerose


15. joulukuuta 2012

Joulun tuntua

Oltiin tänään Rafen kanssa ensin syntymäpäivillä, jossa oli teemana naamiaiset, Rafe oli pukeutuneena Piparipojaksi (en tiedä onko kunnollista kuvaa, kun ei tuo piparipoika paikoillaan pysynyt), Äiti oli vain tai yritti olla joulumuori tai jotain, ehkä hiukan epäonnistunut.

Sitten iltasella oli talomme pikkujoulut, jonne Rafen kanssa menimme, Rafe oli edelleen piparipoika, äiti Tonttutyttö (hyvin mielestäni onnistunut asu).
Juhlissa oli ensin tervetuliais Glögi, sen jälkeen söimme jouluaterian ja sitten torttukahvit.
Kahvien aikaan tulikin Joulupukki paikalle, voi sit lasten riemua kun joulupukki tulla jolkotti sisälle.
Rafe juoksi pukin ympäri oikein innoissaan ja loppujen lopuksi oikein juosten juoksi pukin syliin, eikä ois millään lähtenyt pois. Kun Joulupukki sitten sanoi että on lähdössä, Rafe juoksee halaamaan ja Pukki oli ihan hämillään ja hyvä ku halas, johon minä totesin että halaa ihmeessä takaisin, Rafe vain antaa lähtö halin Joulupukille, ja toki Joulupukki halusi että piparipojan äitikin antaa halauksen.

Eli tämän nähdessäni totesin että meille voisikin tänä vuonna tulla Joulupukki aattoiltana vaikka kotiakin, jos vain saamme semmoisen hommatuksi, niin ja jos nyt lahjoja edes on. Voisi toki kutsua meille muutkin sukulaiset joulutorttu kahville ja joulupukin vastaanottoon, hmm..HEI siinähän olisi ideaa. Tätä voisi suunnitella.



Tässä nyt muutama kuvatus tästä päivästä.





Tämä siksi kun oli vaan niin söpö pöytäkoriste <3

Love, Bluerose

Rafe 2 vuotta

Tosiaan Rafella oli tässä 2 vuotis synttärit jo kk takaperin, en ole ehtinyt kirjoittaa ja kun ajattelin kirjoittaa niin koko kone piti asentaa uudelleen, joten kuviakaan ei ollut. ONNEKSENI en ollut vielä kamerasta kuvia poistanut, mikä TUURI! Olen kaikki kuvat laittanut tikulle kopiona, mutta enpä ollut noita synttärikuvia vielä ehtinyt. (Täytyykin kohta ne taas sinne laittaa)
Sitten olen pahoillani kuvien laadusta, sillä en muista millään mikä ohjelma mulla oli koneella millä muokkasin kuviani ja nyt en saa niitä muokattuu lainkaan niin kuin tahtoisin.

Mutta Rafe tosiaan täytty 2 vuotta, mihin minun pienoinen vauva on mennyt, no ei, ei hän ole mennyt minnekään, hän vain on kasvanut.

Tein voileipäkakun ja täytekakun, molemmat samalla idealla, eli "revityt" pohjat, täytteet väleihin ja kuorrutus, ja mitään ei huomaa, ei ois kukaan tiennyt jos en ois kertonut. Todella hyvin maistui kun ei jäänyt mitään.

Synttärit menivät todella hyvin, sukulaisia ja kummit olivat paikalla. Synttärisankari myöhästyi omista juhlistaan, kauneusunien vuoksi, oli siis päiväunilla vielä.
Kaikki lahjat mitä sai, toi äidille, mutta äiti sitten avusti vain avaamisessa, jonka jälkeen lahjat olivatkin maailman parhaimpia, mutta ainahan lahjoista löytyy yksi kaikista rakkaimmaksi osoittuva lahja, niin tälläkin kertaa ja se oli KITARA...Hevi Saurus Kitara, voi sitä intoa ja pauketta mitä poitsusta lähti. Lisään kuvia tuota pikaa..Ja videotakin voisin(ilman ääntä kun kamerassani ei ole ääni toimintoa).

Mutta kaikkihan haluavat kuvia nähdä joten hypätäänpä kuviin.





Tässähän tätä nyt taas olikin. Rafehan kasvaa kasvamistaan ja puhuu ku viimistä päivää. Ainiin uudet mitat kirjoitankin tuonne palkkiin taasen. on tuo poitsu 7cm kasvanut sitten puolessa vuodessa <3

Oikein ihanaa JOULUN aikaa kaikille lukijoilleni!

Terkuin, Bluerose & Rafe 2v

Salainen jouluystävä viimeinen osa

Sain tässä rielu viikko sitten paketin jouluystävältäni ja selvisi samalla kuka tämä salainen joulureen ystävä oli.

Paketti tuli tällaisessa ihanassa lintukuoressa, todella ihana. Olen tähän jotenkin ihastunut, tähän kuosiin siis, postissa aina kahtelen ja mietin et jos ite tarvis joululahjaa lähettää niin noilla sen voisi tehdä.
 
Lahjasta paljastui kokonaisuudessa tällainen yhdistelmä. Oli Lasilumipallo(vai mikskä tuota sanotaan), joululiinaa, lämpösydäntä ja joulujuhlalevy.





Tämä liina oli aivan ihana, en ole koskaan tähdenmuotoista joululiinaa nähnyt. Tämä on meillä yhden kynttilä kipon alla olohuoneessa.
Kiitos todella paljon, tämä on mieluinen <3







 Tällainen lumiukko reessä tuli myös, siellä sisällä on "lumihiutaleita" ja kun tuota ravistaa ne leijailee. ihana tämäkin <3




Tällainen lämpösydän kanssa ihana, kun ensin meni aikaa että tajusin mitten tämä toimii, ihanasti kyllä lämmittää ja on muuten todella ihana kipeille niskoillekin kun tällä painelee. Aivan ihana.
Joulun Juhlalevy
Sitäkin on tullut kuunneltuu monet kerrat.
Joululevyjä ei koskaan ole liikaa.. KIIIIIITOS <3

Minun salainen ystäväni oli TILDA, kiitos hänelle ihanista lahjoista. Kaikki olleet todella mieluisia.

TODELLA IHANAA JOULUN AIKAA KAIKILLE! Eihän siihen ole enää kuin viikko =)

Halauksin, Bluerose

17. marraskuuta 2012

kohta kohta

Se olis huomenna Rafen 2-vuotis synttäreiden juhlinta, nehän ovat virallisesti vasta maanantaina, mutta sukulaiset ja kummit tulee huomenna kahville..

oon tehny voileipäkakun ja täytekakun, huomenna kun saan ne koristeltua otan kuvat ja lisäilen sitten tänne lahjakuvien kera.

kyllä hiukan olen stressanut tätä...

mutta mikä ihaninta, tänään oli Rafen helppo nukutus, hän meni itse omaan huoneeseen, laittoi oven kiinni ja hiljaista on eikä oo valoa päälle laittanut, kun ei oven alta valoa näy.
ah, ihanaa <3

mutta huomenna taas.

Bluerose

11. marraskuuta 2012

Tänää on isänpäivä!

Rafe ei oikein ymmärrä vielä isänpäivän ideaa, mutta innoissaan antoi lahjansa ja odotti et isi avaa sen ja selitti kovasti mitä on missäkin.

Lahja oli tällaisessa kissakassissa.

Lahja sisälsi hienon kortin. Tässä siitä kuvaa.

TAKAPUOLI
ETUPUOLI












Takana luki:

Minun isäni

Tykkään susta valtavasti,
se tuntuu vatsanpohjassa asti.
Kiitos kun olet maailman paras isä!

Lahjasta paljastui myös paita, jossa oli todella hieno kuva, Rafen itse painattama. Kuva tulee myös tässä.

Tässä tämä hieno koira paita isille <3


Rafe on oikein kova höpöttämään ja kamalasti tekemässä pahojaan, täytyy tästä lähteä komentamaan poika siivoamaan puhtaat pyykit lattialta, kun meni "auttamaan" äiti niiden pois ottamisessa ja pudotti kaikki lattialle!

OIKEIN IHANAA ISÄNPÄIVÄÄ
KAIKILLE ISEILLE!!!


Toivottaa, Bluerose + Rafe

Salainen jouluystävä osa 2.

Heissan!

Kirjoittelen tässä ensin mitä ihanaa sain salaiselta jouluystävältä, teen sitten toisen postauksen poitsun telmistä viime aikoina, mm. isänpäivä lahja mitä antoi isälleen <3

Salainen jouluystävältä tuli viime viikolta postia, oli taas todella ihanasti paketoitu, jokainen lahja mitä kuoressa oli, aivan innossani availin lahjaa <3


Kuori oli jo koristeltu niin joulusesti että arvasin että lahja oli juuri tästä ringistä, jaksoin odottaa että söimme ensin ruoan ennen kuin rupesin avaamaan, vaikka käsissä polttelijo kovasti avaaminen.


Kuoren sisältä löytyi sitten kolme pakettia, joita ihastelin, sillä tuo lahjapaperi on aivan ihanaa. Aluksi mietin, uskallanko avata lainkaan, mutta pakkohan se oli että pystyn kertomaan mitä kaikkea sieltä tuli ja pystyn postaamaan siitä. Jännitys tiivistyypi.

Ensin luin kortin jossa luki tällainen teksti:

Lumiukkosoppa:

1. Valmista lämmin kaakao ohjeen mukaan.
2. Lisää juomaan vaahtokarkit.
3. Sekoittele kepakolla.
4. Nautiskele kynttilänvalossa!



Tämän jälkeen oli vuorossa pienin lahja, aloitin siis avaamisen pienimmästä suurimpaan, aluksi mietin että tuossa runossa on vihje mitä lahja sisältää, mutta kohta näette oliko....

Tämä tässä tuossa sivussa on Tonttujen jouluyö - yrttijalakakylpy. 
Ohjeena siinä on näin (lukee paketin takana)

  • Laita yrtit vatiin. Kaada päälle 1 L kiehuvaa vettä. Anna hautua 20min. Lisää sopivan lämpöistä vettä niin, että jaksai peittyvät. Haudo jalkoja 15-20min.
Ajattelin kokeilla tätä sitten lähempänä joulua, voin sitten päivitellä että millaiset jalat tulivat.

Seuraavana olikin vuorossa seuraava paketti, mitähän se sisältää......sekin taisi liittyä tonttuihin jotenkin...


Sain tällaisen "tee itse tonttu"-askartelu paketin, todella ihana, ajattelin tämän kanssa tehdä lähempänä joulua, tai sitten kun kuusi tuodaan sisään, niin saa tehtyä, voi olla että jo aiemmin, kun noita joulukortteja rupean askartelemaan.

Aivan ihana lahja tähän mennessä, niin jouluinen niin piristävä.
Seuraavan lahjan kimppuun.....

Sieltä paljastui tähtimarmeladeja, joita on jo tuosta yhdestä syöty muutama, mutta ei kamalasti, olen voinut hillitä itseni. Voipi olla että leffaa katsellessa tulee syötyä nuo. Poikakin tykkäsi kun muutaman annoin hälle. Piti piilottaa rasia kun oisi halunnut lisää.

Aivan ihana lahja, tykkäsin kovasti. Nyt odottelen vielä viimeistä lahjaaa.
Tässä vielä yhteiskuva lahjastani, jonka sain.


KIITOS SALAINEN JOULUYSTÄVÄNI <3

9. lokakuuta 2012

Salainen Joulureki ystävä

Osallistuin semmoiseen salaiseen ystävärinkiin, missä lähetetään tietoja järjestäjälle, joka sitten arpoo ilmoittautumisen jälkeen salaiset ystävät kaikille, joille sitten lähetellään paketteja.

Painamalla tästä <- niin saat lisää tietoa Salaisesta jouluystävästä.

Se on jaettu et kolmena kk peräkkäin lähetetään 10€ arvoinen lahja ja postitetaan, postit ei kuulu lahjan arvoon.

Sain tosiaan ensimmäisen lahjani tänään.

Siinä oli ihanan tuoksuisia kynttilöitä, joita en itseasiassa ole koskaan ees haistellut missään.
Ihana tonttu koriste, jonka ajattelin että laitan keittiön ikkunoiden väliin, kun mahtuu sinne hyvin, sellaista ei viel olekaan =)
Sekä jokin hajustin juttu joka laitetaan esim. alusvaatteiden alle sellai papru missä tuoksua...englanti huono niin ptiää viel mieheltä kysyä et suomentaa ;)
Ja olihan siellä korttikin, oikein jouluinen ja ihana tekstikin...


"Tahdon sydämeesi Joulun tuoda
puhtaan valkoisen,
lämpöisen ja suloisen ja
ruusunpunaisen..."


Toivottelee, Bluerose!

30. syyskuuta 2012

Äiti - poika päivä

Hellouh!

Tänään olen viettänyt äiti - poika piävää.

Harvinaista, mutta Rafe tuli herättämään vasta 8:30, sen ainaisen 7 sijaan, no meillähän tuli hitusen kiire (kun olin laskenut sen varaan että Rafehan herää aikasin). 9:30 oltiin jo bussissa matkalla kohti toisen alueen kirkkoa, kun siellä oli perhemessu ja sen jäkeen perhepäivä.
Kirkossa istuminen oli liikaa Rafelle, ei ois jaksanut istua niitä puhuttuja juttuja, mutta kun laulettiin oli tunteella mukana, tunsi suurimman osan lauluista.
Jumalanpalveluksen jälkeen puimme ja menimme ostamaan makkaraa ja mehua, siellä oli partiolaisten järjestämä grillipiste. Makkaroiden ja mehujen jälkeen menimme katsomaan josko viakka pääsis ratsastamaan ja mitä se maksaa. Äidin onneksi se oli ilmaista (kun joku ei muistanut käteistä ottaa), niin Rafe pääsi ratsastaan ensimmäistä kertaa.
Voi sitä puheen määrää ja pulputusta kun mentiin (äiti käveli vierellä, kastellen lenkkarit sukkiin asti märiks, pitäen pikkasen kiinni ettei putoa), mutta voi sitä itkua mikä pääsi kun piti tulla pois ponin selästä, ja sanoivat että ei oo ketään lasta nähnyt niin surullisena kun pitää pois tulla, yleensä Rafen ikäiset kuulema rupee itkemään kun poni lähtee liikkeelle, Rafe vaan nauroi ja puhua pulputti.
Hän sai katsella hetken vielä poneja ja vilkutti niille, äiti sitten reippaana tyttönä käveli kaupunkiin (3km) työntäen rattaita, poitsu sitten nukahti (onneksi) matkalla =).

Kotona sitten teimme Rafen knassa pizzaa, sai ripotella juustoraastetta pizzalle.


Laitan vielä kuvan kun Rafe on ponin selässä.






Bluerose + Rafe

25. syyskuuta 2012

1v 10kk

Siitä on kovasti aikaa kun olen kirjoittanut, nyt yleisön pyynnöstä, yritän, yritän, kirjoittaa edes kerran viikossa jotain tai edes joka toinen viikko.

Tosiaan Rafehan on jo kasvanut PALJON kesän alusta, nyt juosta jumpettaa joka paikkaan, joko juostaan tai sitten pompitaan.
Ja voi sitä puheen määrää, siitä kun ei meinaa tulla loppua, en halua ees tietää saanko sitten enää puheen vuoroa kun oppii ihan kunnolla puhumaan. Kyllähän tuo apinan poika puhua pulputtaa...."äiti kato, tuolla on auto" "tuolla kaakka" (tuolla lintu, osaa sanoa lintukin mutta aina eka sanoo kaakka kun nuo jotkut aina raakuttaa, siitä kai oppinut). "tuo on auto", "tää on pyöä". KYLLÄ, tuo poitsu puhuu vähintää kaks osaisa lauseita...yleisin on ehkä "tää on auto" tai sitten "äiti tule" ja "teekka auki"

Mulla on taas tää jäsentäminen sitten hakusessa, kun tosiaan kirjoittaminen vähän hukassa joka suunnassa.

Rafe on nyt 1v 10kk, kauheasti yritän miettiä synttärijuhlia, jotka ovat vasta marraskuussa, mutta nyt jo mietin mitä tarjoaisin, millaisen kakun leivon ja teenkö minkä voileipäkakun...nyt kun sais kutsukortit kirjoitettua ja lähetettyä niin kaikki olis hyvin.

Lisäilen tänne vielä muutaman kuvan.

Rafe lukee iltasatua (syyskuu)

Rafe esittää kovaa poikaa, oli ihan pakko laittaa lippis väärinpäin (kesäkuu)

parvekkeen siivouksen jälkeen on hyvä hymyillä.(kesäkuu)

Tädin syntymäpäivillä kesäkuun lopulla, kädessä pyssy ja tuulettimen kaukosäädin.

meidän työ mies(heinäkuussa)

Elokuussa pelataan palloa.

kummitätsyl kylässä

18. syyskuuta 2012

Tunnustus



Blogini on saanut tunnustuksen Pampulalta. Kiitos ! :)






Tunnustuksen säännöt:



1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it-lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it-lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Haluan antaa tämän tunnustuksen seuraaville: